Olen 29-vuotias kielten ja yhteiskuntatieteiden opiskelija, aiemmalta koulutukseltani viittomakielen tulkki (AMK). Syntyjäni olen rajakyläläinen, mutta asunut myös Turussa, Helsingissä ja Jyväskylässä. Tämän hetkinen kotini on Toivoniemessä. Teen parhaillaan pro gradu tutkielmaani Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen Monikielisyys -projektissa, ja työskentelen järjestöohjaajana Kuurojen Liiton Pohjois-Suomen alueyksikössä. Opintojeni kautta olen erityisen kiinnostunut siitä, miten poliittinen vallankäyttö on oikeastaan kielen valtaa, ja millaiset mahdollisuudet ihmisillä on vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Samoin ominta aluettani ovat tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset, jotka nekin kulkevat rinnatusten vallan ja vallattomuuden kanssa.

Kiinnostukseni yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen voimistui murrosiässä, jolloin tajusin, etteivät edes ihmisten perusoikeudet toteudu tasavertaisesti kaikkien elämässä. Jako suurituloisten ja pienituloisten näytti olevan vaiettu salaisuus, samoin valta tuntui keskittyvän yhä pienemmälle joukolle. Sosialidemokraattiseen puolueeseen liityin kuitenkin vasta Tarja Halosen ensimmäisen presidentinvaalikampanjan myötä. Opiskelija- ja nuorisopolitiikkaan lähdin mukaan vuosituhannen vaihteessa Turussa opiskellessani, ja vaikutin pitkään mm. Sosialidemokraattisen opiskelijat SONK ry:n liittohallituksessa, paikallisessa turkulaisessa opiskelijayhdistyksessä ja sittemmin Oulun vastaavassa opiskelijayhdistyksessä. Poliittisen toiminnan rinnalla olen osallistunut aktiivisesti erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaan, jotka mielestäni kokoavat nykyään vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria paremmin kuin puolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöt. Vaikuttamistyö on aina ryhmätyötä - sooloilua politiikka ei ole.

Kunnallisvaaleissa olin ehdolla ensimmäistä kertaa syksyllä 2004. Tuolloin valtuustopaikka jäi yhdeksän äänen päähän, mutta saavutin valtuustoryhmäpaikan ensimmäisenä varavaltuutettuna. Valtuustotyöhön olen päässyt mukaan hyvin, lähes jokaisesta kokouksesta joku on pois. Valtuustotyön lisäksi olen perehtynyt kuluneen neljän vuoden aikana kaupunginhallituksen toimintaan kaupunginhallituksen varajäsenenä. Kulttuurilautakunnan jäsenenä työskentelyäni on ohjannut kulttuuria kaikille -periaate, johon olen pyrkinyt tuomaan höysteet aiempien asuinkaupunkieni kokemuksista. Lisää luottamustehtäviäni, ja yhdistyksiä joissa toimin aktiivisesti, näkyy ansioluetteloni alla.

Poliittiset luottamustehtävät ja opiskelu toisella paikkakunnalla ovat vieneet suurimman aikani. Vapaalla suuntaankin mieluusti mökille Pudasjärvelle (kiitos ei Kollajan tekoaltaalle!), erilaisiin kulttuuririentoihin, tai pyörän selässä metsään. Omien lasten puuttuessa mukanani kulkevat usein kummilapseni, sekä ystävien jälkikasvu. Rakkaita harrastuksiani ovat myös ratsastus ja yleinen hevostelu, sekä flamenco. Elämääni sulostuttavat tietysti myös puolisoni, ja 1,5-vuotias mäyräkoira Impi.

Luottamustehtävät

  • Oulun kaupunginvaltuuston 1. varavaltuutettu 2005-2008
  • Oulun kaupunginhallituksen varajäsen 2005-2008
  • Oulun kaupungin kulttuurilautakunnan jäsen 2005-2008
  • Suomen sosialidemokraattisen puolueen puoluevaltuuston varajäsen 2008-
  • Oulun sosialidemokraattisen piirin hallituksen jäsen 2008-
  • Oulun suomalais-japanilaisen yhdistyksen hallituksen jäsen 2008-
  • Osuuskauppa Arinan edustajiston jäsen 2006-
  • Huovisten sukuseuran hallituksen jäsen 2007-
  • Reilun kaupan edistämisyhdistyksen hallituksen jäsen 2007
  • Jyväskylän ylipiston viittomakieliset ja viittomakielen opiskelijat Viito! ry:n tiedottaja 2006-2007
  • Oulun työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen 2005-2006
  • Oulun työväenyhdistyksen edustajiston jäsen 2005-2006
  • Oulun opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen, OOSY ry:n varapuheenjohtaja 2006
  • Oulun opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen, OOSY ry:n puheenjohtaja 2005
  • Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry:n liittohallituksen jäsen 2005
  • Demarinuorten Oulun piirin hallituksen jäsen 2005
  • Erityisalojen ammattiliitto ERTO:n Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen jäsen 2005
  • Oulun kaupungin opetuslautakunnan varajäsen 2004
  • Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry:n liittohallituksen varajäsen 2004
  • Oulun opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen, OOSY ry:n tiedottaja 2004
  • Turun ylioppilaskyläsäätiö TYS:n hallituksen jäsen 2001-2003
  • Turun demarinuorten aluetoimikunnan jäsen 2003
  • Turun opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys TOSY:n hallituksen varajäsen 2002
  • Turun kristillisen opiston opistoneuvoston jäsen 2000-2001
  • Liikealan ammattiliitto ry:n yhdyshenkilö 1999

Jäsenyydet

  • Suomen sosialidemokraattinen puolue rp.
  • Oulun opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys OOSY ry.
  • Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry.
  • Demarinuoret ry.
  • Reilun kaupan puolesta ry.
  • Oulun suomalais-japanilainen yhdistys ry.
  • Viito! ry.
  • Oulun kuurojen yhdistys ry.
  • Suomen UNIFEM ry.
  • Naisasialiitto Unioni ry.
  • Endometrioosiyhdistys ry.
  • Adoptioperheet ry.
  • Suomen mäyräkoiraliitto ry.
  • Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys ry.
  • Jyväskylän flamencoyhdistys ry.
  • Huovisten sukuseura

Työ

Työskentelen järjestöohjaajana Kuurojen Liiton Pohjois-Suomen alueyksikössä.

Aiemmin olen työskennellyt viittomakielen tulkkina Viittomakielialan osuuskunta Viassa, sekä freelancerina erilaisissa tulkkaus- ja käännöstöissä. Kesäisin olen vetänyt leirejä, pääosin kuuroille ja huonokuuloisille, lapsille ja nuorille Kuulonhuoltoliitossa, sekä Kuurojen Liitossa. Ensimmäinen työpaikkani oli Osuuskauppa Arina, jossa urani alkoi 1994 Raksilan Prisman kassalta ja päättyi vuosituhannen vaihteessa useiden erilaisten työtehtävien jälkeen Limingantullin Prisman musiikki- ja kirjaosastolle. Olen työskennellyt opintojeni ohessa aina.

Koulutus

Viittä vaille valmis filosofian maisteri Jyväskylän ylipistosta. Pääaineena suomalainen viittomakieli, sivuaineina mm. naistutkimus ja taloustieteen perusopintoja.

Viittomakielen tulkki 2003. Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun yksikkö.

Ylioppilas 1998. Pateniemen lukio.

Rajakylän ala-asteen musiikkiluokat. Instrumenttina viulu.

Johannapiritta Huovinen, 462

Yhteystiedot

Johannapiritta Huovinen
040-529 1330
sähköposti (linkki)

Vaalimainonta

Kamppanjani lehtimainonta alkoi viime viikolla, ja jatkuu varsinaiseen vaalipäivään saakka. Lataa lentolehtiseni täältä



Johannapiritta Facebookissa