1. Yhdenvertainen Oulu
Itselleni päätöksentekoa ohjaavista arvoista tärkein on yhdenvertaisuus. Se on ehdoton edellytys suvaitsevalle ja monikulttuurisille kaupunkiympäristölle, joka on kirjattu myös Oulun kaupungin strategiseksi päämääräksi.
Oulu ei saa olla kaupunki, jossa sukupuoli, kieli, etninen tausta, seksuaalinen suuntautuminen, ikä, kulttuuri, kansallinen alkuperä, vakaumus, vamma, mielipide, uskonto tai varsinkaan uskonnottomuus määrittelevät sen, millaisia palveluja saat. Jokaisella meistä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet toimijuuteen omista lähtökohdistamme, opiskelemiseen ja koulun käyntiin, työllistymiseen ja työssä käyntiin, perheen perustamiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja turvalliseen vanhuuteen.
Käsikädessä yhdenvertaisuuden kanssa käy yhteisvastuu. Ei kuulu mulle -ilmapiiri on usein vallalla suurissa kaupungeissa, mutta se ei ole hyvä lähtökohta yhteistoiminnalle ja arjen vuorovaikutukselle meillä Oulussakaan.
2. Ihmisten Oulu
Oulun olemassaolon perustana ovat ihmiset. Ihmiset eivät ole pelkkiä lukuja, eivät veroeuroja tai valtionosuuksia. Teknologiakaupunki Oulun on tullut aika kääntää katseensa ihmisiin, eikä mitata asukkaitaan tuottavuuden ja tehokkuuden kriteerein. Inhimillisyyden ja yhteisvastuun hengen on levittävä kaikkialle päätöksentekoon, niin kaupungin kuin sen yksityisten toimijoiden piirissä. Ihmisten Oulussa päätökset tehdään ensisijaisesti ihmisten inhimillisten tarpeiden, ei pelkän kustannustehokkuuden näkökulmasta. Ihmisten Oulussa ajatellaan julkisten hankintojen vaikutuksia myös oman lähipiirimme ulkopuolelle, se ei vaadi suuria ponnisteluja.
Ihmisten Oulussa esteettömyys huomioidaan muutenkin kuin rakennetun ympäristön osalta. Vaikka tekemistä meillä riittää erityisesti siinä, että julkiset tilat olisivat rakenteellisesti saavutettavia, on kaupungin edistettävä osallisuutta myös muun muassa omakielisen tiedonsaannin suhteen. Kaikki oululaiset eivät käytä äidinkielenään suomea.
Lasten Oulussa
- Ei suurkoulua Ouluun
- Lapsille löytyy hoitopaikkoja nopeasti ja läheltä kotia
- Lapsille ja nuorille maukasta lähiruokaa
- Kansainvälisyys- ja ympäristökasvatus aloitetaan jo varhaiskasvatuksessa
- Pienten lasten koulutiet ovat turvallisia
- Ei yksinäisiä iltapäiviä kotona
- Tuttuja ja turvallisia koulunkäyntiavustajia on kouluissa riittävästi
- Monikielisten lasten monipuolinen kieltenopetus turvataan
- Vammaiset lapset saavat näkyä ja kuulua!
Nuorten Oulussa
- Nuorisotyöttömyyteen nollatoleranssi
- Oppisopimuskoulutusta ja työpajatoimintaa lisätään
- Laadukasta lähiruokaa kouluihin ja oppilaitoksiin
- Toisen asteen koulutuspaikkoja on riittävästi
- Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto kuntoon
- Kohtuuhintaisia harrastusmahdollisuuksia on sekä tytöille että pojille
- Kulttuuritoimintaa nuorille ja riittävästi tiloja harrastaa
Työikäisten Oulussa
- Määräaikaisia työsuhteita vähennettävä tehokkaasti
- Kuntatyönantajan järjestettävä työntekijöille riittävästi työnohjausta
- Maahanmuuttajien ja vammaisten työllistymistä tuettava
- Kaupungin elinkeinorakenteen vääristymä korjattava
- Lisää uusia työpaikkoja mm. mikroyritysten toiminta- ja palkkausedellytyksiä tukemalla
- Kunnalliset kodinhoitajat takaisin lapsiperheisiin
- Kuurojen työllisyys kuntoon
- Palkkatasa-arvo julkiselle sektorille!
Ikäihmisten Oulussa
- Omaishoitajille riittävät resurssit, ja toimivat sijaisjärjestelyt
- Oululaisten vanhusten paikka Oulussa, ei lähikunnissa
- Oikeinmitoitetut resurssit vanhusten laitos- ja avohoitoon
- Järjestöyhteistyötä vanhustenhuollossa vahvistettava kumppanuussopimuksin
- Virikkeellinen vanhuus voimavarana
- Julkisten tilojen kuunteluolosuhteet paremmiksi riittävin apuvälinein
3. Kulttuuri Oulu
Oulussa kulttuuri kuuluu ja näkyy kaikille, ei yksin rajatulle joukolle. Kulttuuri-ilmapiirin on oltava suvaitseva ja avoin. Kulttuuri-innovaatioista ja luovista alueista puhuttaessa on muistettava, ettei kulttuuri ole pelkkä markkinavoimille alistettu välinearvo. Kulttuuri Oulussa kaikilla halukkailla on mahdollisuus osallistua kulttuurielämään toimijoina ja kulttuurin kuluttajina, ja niin kutsutun korkeakulttuurin ja alakulttuurien välistä rajaa madalletaan. Pikisaarta kehitetään käsityöläisten ja taiteilijoiden omaleimaisena keskuksena, ja pitkällä aikavälillä tähdätään kulttuuritalon rakentamiseen.
Kaupungin kulttuuriavustuspolitiikkaa kehitetään siten, että avustusten jaossa painotetaan vuosittain eri toimijaryhmiä. Kulttuurityöläisten ansiot eivät voi kuitenkaan olla kaupungin avustusten varassa, joten uusia rahoittajia etsitään uuden kulttuuritoimen kehittämisyksikön voimin.
Kulttuurin Oulussa
- Kaikilla on mahdollisuus kulttuuriin
- Kulttuurilla ei ole elitististä stereotypiaa
- Kehittyvän organisaation tavoitteena on tukea toimijoita
- Kirjastoverkko on kattava ja kirjastojen roolia julkisina tiloina kehitetään
- Kulttuuriavustuspolitiikan perusteet arvioidaan uudelleen
- Pikisaarta kehitetään omaleimaisena kulttuurikehtona
4. Ympäristö Oulu
Ekologisesti kestävä Oulu on myös sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä. Näiden kolmen toisiaan tukeva merkitys tunnustetaan. Ympäristön huomioiva Oulu investoi uusiin hankkeisiin realistisesti, kartoittaen laajasti hankkeiden ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset, todellisia pitkän aikavälin kustannusvaikutuksia unohtamatta. Joukkoliikenteen kehittämiseen tartutaan tarmokkaasti tekemällä laaja joukkoliikenneselvitys.
Ympäristötietoisessa Oulussa maapolitiikka ja kaavoittaminen huomioivat virkistysalueiden merkityksen, ja tuetaan erityisesti energiatehokasta rakentamista. Lähiöiden viihtyisyyttä ja asukastoimintaa kehitetään.
Uuden hankintalain tarjoamaa mahdollisuutta tarkastella julkisten hankintojen kokonaisvaikutuksia, muustakin, kuin taloudellisesta näkökulmasta, hyödynnetään. Julkisissa hankinnoissa painotetaan erityisesti lähi-, luomu-, ja reilujen tuotteiden osuutta.
Ympäristö Oulussa pyörätieverkosto on seudullisesti kattava, ja pyörän saa keskustassa säiltä suojaan omaan pyöräparkkiin.
© 2004-2008